Sener tiedottaa »
Sähköenergialiitto hallitus päättänyt lahjoittaa puolitoista professuuria viideksi vuodeksi
Tulosta
Sähköenergialiitto hallitus päättänyt lahjoittaa puolitoista professuuria viideksi vuodeksi
Sähköenergialiitto ry Senerin hallitus on 7.2.2011 kokouksessaan
päättänyt lahjoittaa puolitoista professuuria viideksi vuodeksi. Tampereen
teknillisen yliopiston pro-fessuuri on uusi ja Lappeenrannan teknillisessä
yliopistossa jatketaan puolikkaalla rahoitusosuudella viisi vuotta sitten
perustettua lahjoitusprofessuuria.
Sähköenergialiitto ry Sener lahjoittaa TTY-säätiölle perustettavaa
sähköverkkotekniikan professuuria varten viiden vuoden ajan 10 000 euroa
kuukaudessa. Professuurin rahoitus käynnistyy 1.8.2011. Rahoituskauden
kokonaispituus on viisi vuotta. Tampereen teknillisen yliopiston
sähköenergiatekniikan laitokselle perustettavan määräaikaisen professuurin
opetus- ja tutkimusalaan kuuluvat muun muassa hajautetun pientuotannon
verkkoonliityntä ja verkostovaikutukset keski- ja pienjänniteverkkojen tasolla,
etäluettavien mittareiden täysimääräinen hyödyntäminen verkkoyhtiön toiminnan
kehittämisessä, verkkoyhtiöiden kehittyvät tariffirakenteet toimintaympäristön
muuttuessa sekä muut älykkäisiin sähköverkkoihin (smart grid) liittyvät
tutkimusteemat.
Sähköenergialiitto ry Sener sitoutuu rahoittamaan Lappeenrannan teknillisen
yliopiston sähköenergiamarkkinoiden professuuria viiden vuoden ajan 5 000
eurolla kuukaudessa. Professuurin rahoitus käynnistyy 1.8.2011.
Rahoituskauden kokonaispituus on viisi vuotta.
Sähköenergiamarkkinoiden
professuurin opetus- ja tutkimusalaan kuuluvat avoimien sähköenergiamarkkinoiden
kokonaishallinta, sähkökauppa, päästökauppa, energiatietojärjestelmät ja
sähköverkoista liiketoiminta. Teknisten kysymysten ohella opetus- ja
tutkimustoiminnassa on vahva liiketaloudellinen näkökulma hyödyntäen yliopiston
kauppatieteiden opetusta mm. johdannaisasioissa.