Tulosta

Toimintakertomus 2022

Sähköenergialiitto ry Senerillä oli 96. toimintavuosi vuonna 2022. Vuodesta 2005 lähtien Senerin tarkoitus on ollut sähkökaupan ja sähköverkkoliiketoiminnan tutkimuksen, kehityksen ja opetuksen edistäminen yhdistyksen varallisuuden tuoton avulla Energiateollisuus ry:n vastatessa alan edunvalvonnasta.

Senerin hallituksen puheenjohtajana toimi Tony Eklund (Nykarleby Kraftverk Ab) ja varapuheenjohtajana Lauri Laine (Nurmijärven Sähkö Oy). Muina jäseninä hallituksessa olivat Frank Hoverfelt (Raaseporin Energia Oy), Pasi Syrjälä ja Marko Lundström (Tampereen Sähkölaitos Oy). Senerin asiamiehenä on toiminut Jarkko Lehtonen Jatiko Oy:stä.

Tutkimuksen, kehityksen ja opetuksen edistäminen

Syksyllä 2022 LUT-yliopistossa päättyi Senerin rahoittama lahjoitusprofessuuri, jota hoisi TkT Samuli Honkapuro. Samaan aikaan LUT-yliopistossa alkoi uusi puolikas lahjoitusprofessuuri, jota hoitamaan valittiin PhD Behnam Mohammadi-Ivatloon. Aalto yliopiston kanssa jatkettiin neuvotteluja lahjoitusprofessuurin perustamisesta. Nykyarvion perusteella lahjakirja voidaan allekirjoittaa ja professuuri voi aloittaa kesäkuuhun 2023 mennessä.

Sener on lisäksi mukana sähkötekniikan tutkimuspoolissa, josta on tullut Senerille pääasiallinen kanava olla mukana koordinoimassa sähköverkkotoimialan tutkimusta ja kehitystä. Senerin edustajana ST-poolissa on Osmo Auvinen, joka toimii poolin puheenjohtajana. Vuosi 2022 oli poolin kolmivuotisen toimikauden toinen vuosi.

Jäsenkunta ja -maksut

Yhdistyksessä oli vuoden 2022 lopussa 64 varsinaista jäsentä ja 1 kannatusjäsen. Varsinaisten jäsenten määrä pysyi vuoden aikana samana. Vuoden 2022 jäsenmaksu oli 100 euroa, joka peritään lähinnä ajantasaisen jäsenrekisterin ylläpitämiseksi.

Sener on yleishyödyllinen yhdistys eikä ole normaalilla tavalla verovelvollinen.

Taloudellinen tulos

Vuoden 2022 toiminnan alijäämä on 363 670,13 euroa (68 864,09 € alijäämä 2021). Taseen loppusumma 31.12.2022 on 3 606 084,87 euroa (3 969 561,59 €). Yhdistyksen toiminnan kulut olivat edellisten vuosien tasolla. Vuosi 2022 oli sijoitusvuotena poikkeuksellisen huono, koska sekä osake- että korkomarkkinoilla sijoitusten arvot laskivat. Korkotason nyt jo noustua korkotuottojen ennakoidaan kuitenkin olevan jo selvästi positiiviset 2023, mikä osaltaan tukee Senerin pitkän aikavälin 6 % tuottotavoitteen saavuttamista. Senerillä ei ole pienten jäsenmaksujen lisäksi muita tuloja, joten sijoitustuottojen määrällä on ratkaiseva vaikutus tilivuoden tulokseen.

Tulevaisuuden toiminta

Sähköenergialiiton varallisuuden tuotto käytetään sääntöjen mukaisesti toimialan edistämiseen. Perusratkaisut toimintatavoista on tehty ja niitä jatketaan tulevina vuosina. Vuoden 2022 lopussa Senerin sitoumukset tuleville vuosille olivat yhteensä 1 186 200 €.